Mä olen edelleenkin räkätaudissa, olisi kai pitänyt hakea antibioottikuuri poskionteloihin. Eli pää ei tunnu toimivan ja kaikki on tosi raskasta. Tässä kuumuudessa ei ole mitään runollista tai ihanaa, mä kaipaan jo syksyn viileitä iltoja. Ihan vaan sen takia että en jaksa hikoilla koko ajan.
Pääsin sittenkin opiskelemaan maisteriksi, vaikka kesäkuussa nämä haaveet näytti todella kaukaisilta. Olin 8. varasijalla opinto-ohjelmaan " Mastersprogram i internationell och jämförande pedagogik". Opinnot on englanniksi, joka on sekä huono että hyvä asia. Huono siksi että mun englanti on vuosien ruotsin vääntämisen jälkeen jotenkin tosi ruosteessa ja hyvä taas siksi, että olen kuitenkin aikoinaan englanniksi suorittanut aikaisemman tutkinnon eli jossain ne tiedot ja sanavarastot varmaan vielä piileskelee ja herää eloon kun vähän harjoittelee. Eikös vaan? Toivottavasti kukaan ei kysy että mikä musta tulee sitten isona ja valmiina, koska en yrityksistä huolimatta ole saanut sitä selville. Mutta maisteri ku maisteri, eiks vaan?
Parasta tässä kaikessa on tietysti se että mullekin on luvassa valmis putki johon lipua. Eli kahdeksi vuodeksi eteen päin on järkevää ja mielenkiintoista tekemistä ja hyvässä lykyssä voin vielä onnistua saamaan maisterin paperit kouraan. Ei huono ei.
Mutta muuten tämä viikko on tuntunut piinaavan pitkältä ja ennen kaikkea pitkäveteiseltä. Ehkä se johtuu osittain siitä että me päästään sunnuntaina vihdoin muuttamaan (melkein) valmiiseen uuteen kämppään. Että vihdoin päästään omien huonekalujen ja tavaroiden keskelle ja tämä vieraiden nurkissa pyöriminen päättyy ainakin hetkeksi. Kävin asunnossa viikonloppuna ja vaikka kaikki näytti vielä todella keskeneräiseltä,mutta muhun iski hirmu into päästä viettämään meidän arkea niissä nurkissa. Ja heti tämä nykyinen asunto jotenkin tuntuu vaan raivostuttavan ei-omalta.
Tietysti edessä on vielä aika lailla pakkaamista, purkamista, siivoamista, kantamista ja hampaiden kiristelyä ennen kuin voi sanoa että kotona ollaan!
Ensi viikolla meillä alkaa myös erilainen arki, kun Amos aloittaa päiväkodin ja Dinalla alkaa koulu. Amos on valmista kauraa päiväkotiin, ollut jo mielestäni pidemmän aikaa. Vielä loppusilauksena tällä viikolla jätettiin vaippa kokonaan pois käytöstä, täältä löytyy iso mies, joka käy pöntöllä lorottelemassa. Toivottavasti tämä muutto ei nyt taas aiheuta jotain taantumaa tähän asiaan. Muutenkin tarvetta oman ikäisille kavereille on, kun pikkuveljen ja serkun kanssa leikkiessä Amos lopettaa puhumisen kokonaan ja löpöttää vaan päpäpä ja lälälä solkotusta. Aikas ärsyttävää, kun osaa kummiskin puhua tosi hyvin.
Simon saa olla vielä pieni ja kotona viikon verran pidempään. Harjoitella hieman vielä päiväkodissa tärkeitä taitoja kuten kiipeilyä ja vessapaperin repimistä. Varsinkin ensin mainitussa taidossa Simon on jo "parempi" kuin isot sisarrukset koskaan, valitettavasti myös tapaturma-alttius on korkea. Siitä todisteena mojovat mustelmat poskessa ja otsassa.
Puistossa pyöriminen on jo suorastaan tappavan tylsää. Vaikka tällä viikolla seurana on ollut poikien serkku ja setä, en enää millään jaksaisi joka päivä ensin jahdata juuri sitä tiettyä kolmipyöräistä ja tiettyä peräkäryä, josta kuuluu juuri oikeanlainen kolina ja sitten jatkuvasti kulkea perässä auttamassa kun ajoneuvo jumittuu jokaiseen kulmaan ja kaiteeseen. Samanaikaisesti toinen työntää hiekkaa suuhun tai kiipeää johonkin liian korkealle ja vilkuttelee iloisesti pitämättä ollenkaan kiinni. Onneksi tänään satoi kaatamalla koko aamupäivän ja ollaan vaan möllötetty kotona.
Tänään tulee myös appivanhemmat junalla Malmösta vierailulle. Tiedossa siis lisää kestittäviä mutta (toivottavasti) myös apuvoimia lastenhoitoon ja muuttorumbaan.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar