Mennä viikko...

Huomasin juuri että tämä viime viikon kirjoitus on jäänyt julkaisematta, joten laitetaan se nyt samaan syssyyn julki, vaikka ei menekään nyt tarinat ihan kronologisesti.

Taas on viikko kohta pulkassa. Olipas intensiivinen ja vauhdikas viikko taas. Simon aloitti päiväkodissa maanantaina ja on ollut yllättävän reipas. Ekoina päivinä jäi ihan iloisesti ilman itkua ja leikki sen tunnin verran minkä istuin käytävässä ilman että edes huomasi olevansa ilman mammaa. Vasta eilen, neljäntenä päivänä itkeskeli hetken meidän perään, mutta on löytänyt toisesta ryhmän hoitajasta jo turvan ja roikkuu kuin pieni apina Åsan sylissä. Simonin ryhmä on pieni ja kodikas. Hoitajat on tosi sympaattisia, rauhallisia ja hatun nosto heille että pärjäävät ilman kaaosta 10 alle 2- vuotiaan kanssa. Ryhmällä on pieni piha, atelijee, vesileikkihuone ja jumppasali käytössä omien leikkitilojen lisäksi. Eipä sitä voisi enempää toivoa.

 Ainoa asia mikä hieman mietityttää näin päiväkoti ihmisenä on nukkuminen. Lapset nukkuvat patjoilla lattialla. Simonin ryhmässä patjoissa on edes lakanat ja tyynyt, mutta Amoksen ryhmässä nukutaa ohuilla jumppa- alustoilla kylmällä kovalla lattialla. Eipä ihme että Amos on tämän viikon aikana kehittänyt itselleen täydellisen paniikki karjuntaan johtavan kammon lepohetkeä kohtaan. Loppuviikon ajan Amos onkin sitten jäänyt leikkimään isojen poikien kanssa lepohetken ajaksi, mikä tarkoittaa sitä että iltapäivällä vastassa on superväsynyt poika. Mutta ehkä se siitä tasoittuu. Toivottavasti. 

Eli tällä viikolla olen ollut muutaman tunnin ajan ihan yksin. Mahtavaa! Ja miten olenkaan nämä vapauden tunnit viettänyt? Pesemällä pyykkiä ja keittämällä nakkisoppaa! Kullakin on huvinsa. 

Eilen kävin myös haistelemassa ilmaa yliopistolla. Ja vau mikä paikka! Kun tulin metrosta maanpinnalle, tuntui kuin olisi laskeutunut suoraan johonkin amerikkalaisen yliopiston campukselle. Valtava mesta! Tuli tosi innostunut olo, että saan pian astella siellä päivittäin ja olla osana kaikkea sitä yliopistokulttuuriin liittyvää. Campukselta löytyi ainakin viisi eri ravintolaa ja jokaisella tiedekunnalla oli valtavat rakennukset. Ja tietty sellanen aaltoileva nurmikenttä joka kuuluu asiaan. Vitsi että odotan ensi viikkoa! Tuntuu tosi mahtavalta saada kuulua joukkoon! Vaikka keski-ikä taitaa olla reilusti yli kymmenen vuotta nuorempi kuin meikäläinen.

Näytänkö mä nyt yliopistolaiselta? Oli pakko ottaa selfie ihan paikan päältä..

 Nyt istutaan junassa koko porukka. Matkalla Malmöseen ystävien häihin. Meillä on junassa oma familjekupé ja alkumatkasta tunnelma oli hieman kuin Harry Potterilla ensimmäistä kertaa matkalla Tylypahkaan. Amokselle junamatka oli ensimmäiset 20 minuuttia mahtava elämys, sen jälkeen kysyi jatkuvasti että milloin tämä loppuu... Simon ei tykkää junamatkasta ollenkaan, harmittaa kun ei meinaa millään pysyä pystyssä junan heiluessa vauhdissa. Nukahti sentään hetkeksi. Onhan se tosi tylsää kun isommat sisarrukset istuu ja tuijottaa leffaa tietokoneelta eivätkä kiinnitä ollenkaan huomiota häneen. Vielä pari tuntia edessä..huokaus.

Simon nukkuu junassa.