lördag 26 juli 2014

Meille tuli poni!

Kuten moni jo varmasti tietää asuu huushollissamme yksi vannoutunut hevoshullu ja yksi hevosten kanssa puuhalilusta haaveileva, joka kuitenkin tajuaa haaveen pysyvän vielä pitkään vain haaveena. Nyyh.
Joka tapauksessa, Dina ehti siis ratsastaa vuoden verran Helsingissä ja kokemuksesta tiedän miten napakasti hevoskärpänen voi purra ja syrjäyttää mielestä kaikki muut kiinnostuksen kohteet. 

Aika hyvä korvike ratsastukselle on kuitenkin löytynyt mökkinaapurin Pintosta. Pinto on noin metrin korkuinen leluhevonen, jonka selässä voi oikeasti istua. Tytöt viettivät pitkiä päiviä Pintoa hoivaillen ja vaalien unelmia oikeista hevosista. Leikit oli oikeasti todella pitkäjänteisiä ja hauskoja ja pitivät tytöt poissa puhelimien ja tietokoneiden äärestä, vaikka ilma oli  välillä kurja ulkona leikkimiseen. Pintolle rakennettiin haka ja kerättiin ruokaa ja välillä Pinto hyppi esteitä tai sai mennä kouluratsastusta. 

Kun sitten muutimme tänne, olimme jo etukäteen sopineet, että ratsastus harrastus jää ainakin aluksi odottamaan parempaa hetkeä ja keskitytään välillä muuhun. Helpommin sanottu kuin tehty. 

Olen nyt kolme viikkoa kuunnellut päivittäin yksityiskohtaisia suunnitelmia löytää Pintolle seuraa ja kerätä rahaa, jotta Pintolle voitaisiin ostaa ensi kesäksi mökkikaveri. Ja mitä niillä poneilla sitten tehtäis ja miten niitä hoidetaan jne jne... Ja olemme ravanneet kaikki keskustan lelukaupat NK:sta lähtien löytämättä yhtään edes saman tyyppistä kauramoottoria. 

Netissä on myynnissä superkalliita poljettavia versioita, mutta ne tuntuu jo liian isolta satsaukselta tämän leikin ylläpitoon. 

No, eilen surffailin huvikseni netissä ja löysin Blocketista aivan täydellisen kaverin Pintolle ja vielä pilkkahintaan! 
Ja mitä ei äiti tekisi , jotta saisi sammutettua edes hieman sitä paloa hevosten ja eläinten hoitoa kohtaan, joka tyttäressä kiehuu? 

Matkustaa kaksi ja puoli tuntia paahtavassa helteessä Huddigeniin ja tunnin takaisin hevonen kainalossa metrolla, junalla ja bussilla. Sain osakseni aika lailla kummallisia katseita puolimetrinen hevonen kainalossa lauantai iltana.  Mutta mitä sitä ei tekisi lastensa hyväksi. Tai sitten oman mielenrauhan ja omatunnon rauhoittamiseksi, miten vain...
 Eli nyt meillä on pieni poni! 

Ja tämä ilme kertoo paljon. Kaiken vaivan arvoinen reissu! 
Polleksi nimetty poni sai heti mukavat oltavat ja oman paikan. 

Toiveena siis antoisat leikkihetket! 

1 kommentar: