onsdag 16 juli 2014

Ensimmäiset vieraat..


Monen päivän blogi-paussi selittyy vierailijoilla. Odotetuilla sellaisilla.

Isovanhemmat tulivat siis pakettiauton kanssa laivalla yli ja toivat mukanaan viimeisetkin kimpsut ja kampsut Suomesta. Kyllä tätä tavaraa riittää vaikka paljosta luovuimme jo ennen muuttoa. Mutta nyt on viimeisetkin "omaisuutemme" rippeet tällä puolen lahtea.

Kolmen päivän vierailu meni kuin hujauksessa ja vähän on fiilikset nyt jälkeen päin maassa. Tuntuu ensimmäisen kerran siltä, että me ollaan oikeasti täällä. Pysyvästi. Nyt ei enää leikitä kahden kodin ja kotimaan välillä, vaan täytyy myös henkisesti siirtyä elämään tänne. Ja palata taas kolmen päivän jälkeen arkeen.
Östermalmin kauppahalli

Vähän harmillisesti suurin osa vierailusta meni siihen, että isovanhemmat hoitivat lapsia ja me istuttiin pakettiautossa ja suhattiin ympäri Tukholmaa ja metsästettiin huonekaluja. Blocket (paikallinen Tori.fi) on ollut suosiollinen. Osa löydöistä oli todellisia helmiä, kaiken sen matkaamisen ja raahaamisen arvoisia ja osa valitettavasti ihan jotain muuta kuin odotimme. Mutta koska meillä ei ole autoa eikä kenelläkään tutullakaan täällä sellaista ole, oli nämä pakettiautolliset päivät käytettävä hyödyllisesti.

Vietimme siis mieheni kanssa laatuaikaa kahden navigaattorin kanssa. Naureskelimme navigaattori-tädin määritelmille "svag sväng till höger" och "skarp sväng till vänster".Todellisuudessa nämä käännökset olivat identtisiä. Halvat huvit meillä. Ja tulipahan taas hieman avarrettua Tukholman osaamista. Ja jotta kaikki ei olisi niin helppoa ja vaivatonta niin ensi kertaa varten opimme että a) pakettiauton tilavuus kannattaa mitata etukäteen ja b) Tukholma netti-ilmoituksessa voi tarkoittaa melkein 45 minsan matkaa huitsin nevadaan. Ajoimme nimittäin Tulligeniin saakka hakemaan sohvaa, joka ei sitten mahtunutkaan autoon. Siinä tilanteessa ei voinut kuin nauraa. Ja ollaan siis käyty Tulligessä. Kuinka moni voi sanoa samaa?

Norr Mälarstrandin sisustuskahvila Mälarpavilijongen

Mutta nyt on hyvästelty vanhemmat laivaan ja tärkeimmät huonekalut odottamassa uudessa kodissa. Ja eihän sitä voi kotia kalustaa ilman käyntiä Kungens Kurvanin iki-ihanaan IKEAan! Tosin keikka oli jo etukäteen tuomittu stressaavaksi ja hankalaksi. Paikka oli meille kummallekin tuntematon ja aikaa oli erittäin vähän. Siispä hiihdimme tärkeimmät osastot läpi ja kirjoittelimme lennossa hylly ja käytävä numeroita ylös. Mitään ratkaisevan tärkeää sieltä ei nyt sentään pikamatkalla jäänyt ostoskoriin. Mutta lastenhuoneisiin kalusteita saatiin sentään hommattua.
Norr Mälarstrandin sorsilla oli hauska lepopaikka


Tänään kävelimme porukalla kotiin Kungsholmenin leikkipuistosta Norr Mälarstrandin rannan kautta. Matkaa kertyi vajaat kolme kilometriä ja maisemat olivat hulppeita. Matkan varrella oli mm. hurmaava kahvila/sisustuskauppa Mälarpavilijongen, jossa oli vaan pakko käydä. Lopulta päädyimme Drottningsgatanille turistien sekaan ja tekemään viime hetken löytöjä ennen kuin vieraiden oli aika kiiruhtaa laivaan.

Nyt on kaapit täynnä kunnon hapankorppua, muksu-puuroja, xylitol-tabeltteja ja mannapuuroa. Varmasti näitä olisi täältäkin löytynyt, mutta ei se nyt vaan ole sama asia. Kyllä pitää olla suomalaista.

Ja suomalaisista puheen ollen, eilen kun lastasimme viimeisiä ostoksia, meidät ohitti myös toinen suomalainen, jonka muutto tänne Tukholmaan saavutti jopa iltapäivälehtien otsikot. Tasainen rusketus ja asianmukaiset punaiset chinot ja klubitakki. Nallehan se siinä ulkoilutti mäyristä. Nice.


Inga kommentarer:

Skicka en kommentar