Yksinään ihmisten seurassa

Pari viikkoa on nyt täällä pyöritty ja arkirealismi iskee hetkittäin päälle. Kaunis ilma, kaunis ympäristö ja kaikki uusi kätkee ajoittain alleen sen tosiasian, että meillä ei ole oikein ketään kelle voisi vain pirauttaa kun tekee mieli vähän seuraa. Muutamia tuttuja tietty löytyy mutta varsinkin Dinalle pitäisi löytää leikkikaveri. Meillä on tuttavia joilla on lapsia, mutta suurin osa on joko kesälomareissussa tai lapset ovat vielä pieniä. 

Joka päivä me lähdetään reippaasti ulos, puistoon rannalle tai johonkin leikkimään. Ympärillä on paljon ihmisiä, mutta leikkikavereiden löytäminen vaatisi joko enemmän aikaa yhdessä tai yhteisen kiinnostuksen. 

Sama pätee myös kuuluisien puistomamma kavereiden löytymiseen. Kolmen lapsen kanssa yksin leikkipuistossa ei salli pitkiä istuskeluja hiekkalaatikon reunalla, vaan aina on joku jonka perään on taas pyrähdettävä. Ja koska lapset puhuvat tietysti mulle ja keskenään suomea, ei meitä ehkä samalla tavalla lähestytäkään. Mä olen vähän huono tässä uusien tuttavuussuhteiden solmimisessa, en osaa hiekkisjargonia tarpeeksi. 

Odottelemme siis jo innolla kesäloman loppua ja koulun alkua. Harvoin sitä niin innokkaana odottaakaan kesän loppumista. 

Onneksi 8- vuotias ja 2,5- vuotias pystyvät  leikkimään pitkiäkin aikoja yhdessä. Ilman tappeluja. Ainakin välillä. 

Mutta tämä nyt ei sinänsä ole mitään uutta. Että uudessa kaupungissa ja maassa tarvitaan jokin vahva viitekehys ( koulu, työpaikka tai päiväkoti) jonka avulla ensimmäiset kontaktit paikallisiin solmitaan. Vaikka kesä onkin optimaalisin aika muutolle kun kouluilla on lomaa, ilmat ovat kauniit ja ympäristö kukoistaa, sosiaalisesti ainakin täällä on vielä aika hiljaista. 

Loppuviikosta käytiin tutustumassa tulevan koulun tiloihin ja päiväkotiin. Tai siis minä kävin kun oli sovittu rehtorin kanssa tapaaminen. Kivalta näytti ja varsinkin fritids eli iltäpäivätoiminta vaikutti mukavalta. Tilaa ja tekemistä riitti ja parasta kaikessa on vielä se , että fritids alkaa jo reilun viikon päästä. Eli Dina pääsee tutustumaan uusiin koulukavereihin jo ennen kuin itse koulu alkaa. 

Käytiin myös taas uudessa leikkipuistossa Aspuddenissa, jota on hehkutettu paljon. Lähinnä, koska sieltä löytyy kotieläimiä joita saa silitellä ja poniratsastusta. Tämähän kuulosti meidän pienten eläinhullujen korviin taivaalliselta, mutta valitettavasti itse paikka ei tällä kertaa kohdannut odotuksia. Suurin osa eläimistä ( ja just ne ponit) oli kesälaitumilla ja paikka oli hieman autio ja hitusen repsahtanut. Söpöt kaniinit ja possut sentään viettivät kesälomaa paikan päällä. 

Mutta sielläkin on nyt käyty ja samalla reissulla matkustettu myös Tukholman laitaosissa kulkevalla Tvärbanalla, jota hehkutettiin myös Hesarissa kesän alussa. Hienot oli maisemat ja kyyti kovin sujuvaa. Tvärbanalla pääsee siis kulkemaan eri Tunnelbana linjojen välillä, ilman että täytyy matkustaa keskustaan vaihtamaan. 

Illalla saatiin vielä tuunattua Dinan uusi hieno pyörä oikean kokoiseksi ja käytiin sitä vielä testaamassa lähikortteleissa. Täällä, siis ainakin meidän asuinalueella pyöriä säilytetään sisäpihoilla joihin ainoa kulku on rappukäytävästä. Se tarkoittaa pienelle koululaiselle, että pitäis jaksaa itse raahata pyörä portaista ja painavien ovien taakse. I don't think so. Mutta nähtävästi suurin osa säilyttää käytössä olevia pyöriä ihan vaan kaduilla, johonkin lyhtypylvääseen köytettyinä. Eli ostoslistalla on hyvä riippulukko. Vielä kun saan oman pyöräni vietyä huoltoon, voidaan tutustua kaupunkiin myös pyöräillen. Toistaiseksi tämä on siis vielä suunnittelu vaiheessa. 

Ensi viikko aloitetaan kirjautumalla virallisesti maahanmuuttajiksi tänne kansankehtoon. Saatiin vihdoin viimeisetkin paperit Suomesta tänne. Eli edessä on "mukava" maanantai aamu. Jonotusta kolmen lapsen kanssa, mitä muuta sitä voi toivoa?!? Sitten vaan odotellaan, että viranomaisten pyörät pyörivät ja päästään hoitamaan ne tärkeimmät eli pankkitili ja henkkarit ja voidaan aloittaa erilaisten bonuskorttien keräily. Toivottavasti viikkoon mahtuu jotain oikeasti mielenkiintoista.