Tunnelbana korkattu!

Tosin vähän fuskaten. Lähdettiin siis etsimään sitä hiekkarantaa ja Upptäck Stockholm- sovellus antoikin ohjeeksi hypätä bussiin. Sinänsä kiva, koska matkan aikana kaupunki hahmottui taas hitusen paremmin kuin metrotunnelista. Mutta kun hellettä riittää ja bussissa ei ilmastointi pelannut, tuntui 25minsan bussimatka ikuisuudelta ja pysäkillä nousimme bussista pökerryksissä ja hiki valuen.

Mutta mikä ihana puisto meitä odottikaan! Parkleken Rålis eli Rålambshovsparken Kungsholmenissa. Huh, mikä nimi. Täällä Tukholmassa Parklek on sama kuin Suomen leikkipuistotoiminta. Ainakin periaatteessa. Todellisuudessa koko puisto oli niin viimesen päälle lapsia varten suunniteltu ja toteutettu että olis tehny mieli kuvata jokainen pieni yksityiskohta.

Perinteisten kiipeilytelineiden, keinujen ja hiekkaleikkien lisäksi puistosta löytyi myös mm. Verstas jossa sai sahata ja naulata oikeilla työkaluilla, autokorjaamo johon puiston pyöristä tuunatut taksin, jäätelöauton ja seriffin mopon saattoi viedä huoltoon, mustanaamion luola joka oli rakennettu puiston pusikkoon ja niin paljon pieniä kasvatuksellisia ja mielikuvitusta inspiroivia pikku yksityiskohtia että puolet jäi vielä tutkimatta. Kaikki oli itse tuunattua ja tehtyä ja kaikki mahdolliset seinät ja pinnat maalattu täyteen tuttuja satukirjojen suosikkihahmoja sekä loruja ja pieniä tehtäviä. Kaikki ei ollut viimesen päälle laitettua ja vaan vähän vinksin vonksin, mutta silti jokaisen pikku yksityiskohdan taustalla tuntui olevan jokin tärkeä ajatus tai opetus.

 Kun kysyin lapsilta minne huomenna mennään, oli molempien vastaus "sinne samaan ku tänään!" Eli huomenna taas sinne!

Ainoa miinus oli itse ranta, minkä vuoksi juuri tuohon puistoon suuntasimme. Nettisivujen kuvien hiekkarantaa ei todellisuudessa voi rannaksi kutsua. Kivikkoinen ja suhteellisen syvä ranta ei houkutellut. Tosin Dina vesipeto paineli muina naisina uskaliaitten tukholmalaisten perässä veteen ja esitteli uimataitojaan. Eli kunnon hiekkaranta vielä hakusessa.

Mutta Tunnelbanastahan tässä piti olla kyse! Paluumatka hoidettiin sitten maan alla. Olihan mukana rakas mieheni, kaupunki-seikkailija numero Uno. Hänet kun on varusteltu kärsimättömyydellä joukkoliikennettä ja kotiseutuun tutustumista kohtaan. Eli matkustamisen on oltava nopeaa ja sujuvaa. Kun omaa autoa ei enää ole, on Tunnelbana se ainoa oikea. Valitettavasti perheemme todellinen metro-nautiskelija ehti simahtaa ennen tätä neitsytmatkaa ja tämä kokemus jäi vielä odottamaan. Mutta Tunnelbana vaatii kyllä oman aikansa ennen kuin totun eri linjoihin ja suuntiin ja opin minne mennä.

Vaikka Tukholman metroverkosto on huomattavasti simppelimpi kuin esim. Pariisin tai New Yorkin, mä olen hieman käsi tän maan alla matkustamisen kanssa. Johtunee kaiketi siitä että mulla on surkea suuntavaisto, joka muuttuu täysin mitättömäksi maan alla suunnistettaessa. Jopa Helsingin metrossa olen aina ihan pihalla mistä kohtaa tullaan ulos vaikkapa Rautatientorilla ja mihin suuntaan matkustetaan. 

Huomenna pakkaan kyllä mukaan vielä tuhdimmat eväät ja oleskelemme uudessa löytöleikkipuistossa pitkälle iltapäivään. Eihän sitä vois parempaa toivoa, mahtava sää ja lapsilla hurjasti kivaa tekemistä ja seuraa. Vielä kun sais jonkun ihanan aikuiskaverin sielä koti-Suomesta tänne vierustoveriksi kahluualtaan reunalle höpöttämään, niin kaikki hipoisi vähintäänkin täydellisyyttä. 

Sitä odotellessa.