No niin, täällä ollaan!

Vaikka vielä sunnuntaina näytti siltä, että laiva varmaan uppoaa meidän matkatavaroiden painosta ja puolet perheestä saa nukkua käytävällä jotta mahdutaan hyttiin kamojen kanssa, matka meni sujuvasti. Kiitän ja kumarran sitä fiksua, joka on keksinyt hyödyntää laivan kokoustilat lasten ja lapsiperheiden käyttöön.

Kun leikkipaikkoja on kaksi ja lisäksi vielä Muumi-disko ja lapsiperheiden aamupala, voisin matkustaa laivalla useamminkin. 

Ensimmäinen päivä täällä Tukholmassa siis takana. Lämpöä oli vain vaivaiset 28 astetta, joten kovin kummosia ei ulkona jaksanut tehdä. Amos oli onnellinen junaradan ja oman sängyn löytymisestä näiden kolmen pitkän viikon jälkeen. Uusi, tosin taas väliaikainen, koti otettiin innolla vastaan ja ensimmäinen yhteinen kotona valmistettu ruoka tuntui juhlalliselta. Juhlalliselta, vaikka kaapissa oli vain sipulia, pastaa ja jauhelihaa. Huomaa kyllä kuka tässä perheessä käy kaupassa ja laittaa ruokaa. 

Vaikka Ruotsi ja Tukholma ovat kaikin puolin lähellä Helsinkiä ja meille kieli ei ole uusi ja outo, oli myös ensimmäinen keikka lähikauppaan jännittävä. Toki kaikkien näiden Suomessa vietettyjen vuosien aikana ollaan niin monesti vietetty kesät ja vuodenvaihteet täällä naapurissa ja muutaman kerran on tullut ruokakaupassa anopin kanssa luuhattua, nautin suunnattomasti siitä uutuden viehätyksestä, jota uusien ruokatarvikepurkkien vertailu ja tuttujen suosikkien löytäminen tuottaa. Kassalla meinasin jo automaattisesti vilauttaa plussa-korttia ja vähän jäi harmittamaan kun ei paikallista bonus-korttia vielä taskusta löytynyt. Tuskin jaksan odottaa, että päästään johonkin hyper-markettiin ja todella täyttämään keittiön tyhjät kaapit ja pakastinlokerot. 

Vielä ei tunnu siltä että me täällä asuttaisiin, vaikka vaatteet on pitkästä aikaan viikattu kaappeihin epämääräisten laatikoiden ja matkalaukkujen sijaan. Enemmänkin fiilis on sellainen että ollaan tultu viettämään pidempää kesälomaa vieraaseen kaupunkiin. Mitään radikaalia muutosta tai askelta pysyvää asumista kohti ei vielä eilen ehditty ottaa. Jos nyt ei prepaid-liittymän hankkimista lasketa mukaan. 

Mutta täällä ollaan, kaikki yhdessä ja arki tässä vähitellen rullaa päälle. Tänään etsitään lähin leikkipuisto vaikka mieli tekisikin rannalle. En vain vielä tunne oloani niin itsevarmaksi että lähtisin kokeilemaan onneani Tunnelbanassa yksin kolmen lapsen kanssa ja huonolla suuntavaistolla varustettuna. Pysytellään vielä tässä lähikortteleissa ja pidetään tätä asuntoa turvapaikkana. 

Hui hui...