Pekka-Pessimisti tässä terve!

Viime aikoina epäilys on hiipinyt luvattoman usein mieleen. Tuntuu että koko tämä muutto-idea on tuhoon tuomittu ajatus. Kaikki on niin tahmeaa ja monimutkaista, mikään ei onnistu suunnitelmien mukaan ja tekemättömien asioiden lista kasvaa koko ajan. Ja kun yksi osa saadaan ratkottua tai hoidettua, niin sitten prakaa jossain muualla. Kun nyt katson taaksepäin tätä prosessia, niin tuntuu kuin jokaisen tähdellisen osa-alueen kohdalla on eteen tullut tilanne, joka vaatii kompromissia, joustoa tai suunnitelmien muutosta. Ollaan jouduttu antamaan periksi. Tosin pienistä asioista, mutta nekin syövät näin synkän hetken kohdalla intoa. Kukaan ei tosin missään vaiheessa olekaan sanonut että muuttaminen maasta toiseen olisi helppoa. Päinvastoin, moni on varoitellut vaikeuksien olevan vielä edessäpäin.

Asiaa ei yhtään helpota pienen koululaisen viime aikaiset kapinat muuttoa vastaan. Koko kevät ollaan yritetty pitää hyvää fiilistä yllä, puhuttu positiivisita asioista ja mietitty mahdollisuuksia ja odotuksia tulevan suhteen. Olemme myös puhuneet ikävistä asioista ja siitä väistämättömästä surusta, jonka ystävien jättäminen tuo tullessaan. Pienten koululaisten kapasiteetti ylläpitää ystävyyssuhteita on aika rajallinen teknologiasta huolimatta. Viimeksi tänään aamulla, kuului aamupalapöydässä hiljainen "miksi se muutto pitää olla ulkomaille..?" kysymys. Näitä on viime aikoina tipahdellut tiuhaan tahtiin. Yleensä täysin käsittämättömien raivareiden ja kiukkupuuskien jälkimainingeissa. Kun aloitetaan päivän solmujen avaus, mietitään mistä taas tuulee. Välillä mieleen tulee ajatus, että puhutaanko me tämä asia nyt ihan puhki? Että onko tässä enää ollenkaan tilaa "menee omalla painollaan" ajatuksille, kun kaikkea yritetään ennalta miettiä ja pohtia. Yritän sulkea välillä sanaisen arkkuni ja antaa toisen vaan olla. Mutta napit ja nappulat on väistämättä vastakkain, kun meikäläisen vatsassa velloo stressi ja turhautuneisuus kaikesta edessä häämöttävästä hommasta ja toinen ymmärtää kesän vääjäämättä lähestyvän. Ei hyvä kombo.

Neljä kokonaista viikkoa on siis jäljellä ennen kuin muuttokuorma ja mieheni siinä samassa suuntaavat kohti uutta kotikaupunkia. Se on ainoa sovittu ja varma palanen tässä sortuvan tornin palapelissä. Neljä viikkoa ja kymmeniä pieniä ja isoja asioita ratkottavana. Visioni mukaan me vilkutetaan muuttokuormalle melkein tyhjässä kodissa, jossa on jäljellä vain se mitä kolme lasta ja yksi aikuinen tarvitsee nukkumista ja aamupalaa varten. Kaikki muu on kuormassa, varastoitu, myyty tai lahjoitettu pois. Ja silloinhan ei sitten sada ollenkaan, joten voidaan hyvin viettää ulkona aamusta iltaan. Muutama patja, pari lelua, ihan vaan välttämättömät ruokailuvälineet ja vaatteet. Camping-meiningillä mennään siis juhannusviikko, kunnes keräämme viimeisetkin kimpsut ja kampsut ja suuntaamme muutamaksi viikoksi mökille. Kun sinne saakka ollaan päästy, ollaan jo melkein maalissa. Mutta sinne on vielä pitkä matka ja monta pahvilaatikkoa, kirppispöytää ja netti-ilmoitusta edessä.  Vielä tuntuu siltä, että maalia ei näy.

Yleensä toukokuun loppu saa aina aikaa tiettyä riehakkuutta. Kesä alkaa, jokin aikakausi päättyy ja uudelle tehdään taas tilaa. Nyt se riehakkuus on hukassa. Tilalla on haikeutta, stressiä, turhautuneisuutta ja loputtomalta tuntuvaa kamojen pakkaamista ja logistiikan hiomista. Valintoja, luopumista ja kompromisseja.
Mutta vielä on kevättä jäljellä, ehkä se riehakkuus ja pirteys vielä syttyy. Ehkä me saadaan Pekka-Pessimisti vielä kuopattua. Pekasta on muuten tullut tässä talossa noin yleisesti aika paha mörkö. Oltiin viime viikonloppuna 2-vuotiaan kanssa katsomassa aikamme kuluksi painonnostokisoja urheiluhallissa (älkää kysykö miksi..) ja Amoksen mielestä ei ole mitään pelottavampaa kuin Pekka keltaisessa painijanpuvussa, joka yritti nostaa tangon suorille käsille ja epäonnistui ensimmäisellä yrityksellä. En tiedä onnistuiko Pekka toisella yrittämällä, Amoksen nimittäin oli poistuttava paikalta jännityksen takia hyvinkin nopeasti. Joka ilta Amos varmistaa ,ettei me vaan mennä katsomaan enää Pekkaa. Pidetään Pekka siis piilossa.