Pieni syrjähyppy..

Nyt on pakko avautua aiheesta, joka ei oikeastaan mahdu tämän blogin viitekehykseen. Okei, kyse on kuitenkin ruotsalaisesta "kohusta", joten ehkä tämä vielä väljästi kuuluu asiaan. On sitten fika-pöydässä keskustelunaihetta tulevaisuudessa.
Nappasin nimittäin toissa päivänä kirjastosta ihan otsikon perusteella kirjan, joka kuohuttaa pikku sieluani!

Felicia Feldtin Näkymätön tytär (2011)

Ja, en ole taaskaan ajan hermoilla ja tämän kirjan aiheuttama kohu on jo aikaa sitten pölyttynyttä, mutta silti pakko muutama rivi tästä laittaa.

Kyseessä on siis omaelämänkerrallinen kirja Anna Wahlgrenin tyttäreltä. Mielenkiintoinen, hieman sekava (ymmärrettävistä syistä) ja ennen kaikkea pysäyttävä kirja.

Anna Wahlgrenia pidetään lastenkasvatuksen guruna vuonna 1983 ilmestyneen Lapsikirja teoksen ansiosta. Ei siis mikään eilen ilmestynyt opus, vaan aika monta vuotta sitten kirjoitettu juttu. Mutta kirja taitaa edelleenkin olla todella luettu ja siteerattu ja monen äidin käsikirja. Muista itsekin kun olin ekaa kertaa äiti (voiko noin edes sanoa...) ja kuulin tämän suuren Anna Wahlgrenin nimen moneen otteeseen kun äidit (varsinkin ruotsalaiset) keskustelivat lasten nukkumaan opettamisesta, rutiineihin totuttamisesta ja muusta vauva-aikana tärkeistä ja vaikeista haasteista. Itse en ole kirjaa lukenut, joten en ota siihen sen enempää kantaa.

Mutta tämä tyttären kirja avasi kyllä silmät. Luin sen kannesta kanteen parissa päivässä. Aika hyvin, kun nykyään jaksan lukea kaksi sivua ja nukahdan saman tien. Tytär kuvailee julmaa, alkoholisti ja irstailija äitiään ja turvatonta lapsuuttaan jatkuvasti vaihtuvia isäpuolia ja kotipaikkoja. Lisäksi Felicia Feld kuvailee niitä haasteita ja seurauksia, jotka lapsuus on häneen jättänyt.

 Aika järkkyä luettavaa. Kiinnostuksen herättyä lueskelin netistä minkälaista vastaanottoa kirja on saanut. Totta kai, kuohua ja kohua varsinkin Ruotsissa ja syytöksiä puolin ja toisin. Mikä kuitenkin ihmetytti ehkä eniten olivat ylimalkaiset kommentit tyyliin "tehkää niin kuin sanon, ei niinkuin minä teen...", joilla kuitattaan tyttären kokemukset ja edelleenkin pidetään Wahlgrenia guruna ja ylistetään Lapsikirjaa. Aika kummallista, sanon minä.

Itselleni ensimmäinen reaktio oli lähinnä varma ei. En koskaan avaa sitä kuuluisaa Lapsikirjaa ja ime itseeni tämän "gurun" oppeja. En vaikka sitä on anoppi yrittänyt mennävuosina tyrkkiä kirjahyllyyn. Vaikka se olisi kuinka hyvä kasvatusopas.

Ja seuraavaksi tunsin helpotusta. Muistan nimittäin, kun tyttäreni oli vielä vauva ja erään tuttavaperheen äiti seurasi orjallisesti Wahlgrenin metodeja omien lastensa kasvattamisessa. Tämä kyseinen äiti oli kaikin puoli kategoriassa "superäiti", jonka seurassa tunsin aina itseni kömpelöksi, hieman nuhruiseksi ja hitaaksi. Koin olevani hieman "huono" kun en jaksanut lukea tai kiinnostua kirjasta, kaikista ylistyksistä huolimatta. Oliko kyseessä hyvä päätös, voihan olla, että kirja olisi tarjonnut silmiäavaavia ratkaisuja päivittäisiin arjen haasteisiimme. Mutta nyt jälkikäteen olen vain hyvilläni ja hieman "ähäkutti"-fiiliksellä. Wahlgrenin opit ovat varmasti edelleen yhtä paikkaansapitäviä, mutta multa kyllä meni maku koko tyyppiä kohtaan. 

Ei mulla muuta, lukekaa ihmeessä tuo tyttären kirjoittama kirja! Ja Anna Wahlgrenin kirja... jättäisin lukematta...