Iki-väsy

Vielä viime viikolla mietin yhtenä aamuna, ettei tämä pimeys ole saanut musta kovinkaan pahaa niska-perse otetta vielä. Ihmettelin kun ei-pohjoismaiset opiskelijakaverit lintsasivat luennolta sinä yhtenä päivänä kun aurinko paistoi tunnin ajan. Ajattelin, että eipä tuo nyt niin kovasti muhun ainakaan vaikuta ja jatkoin kirjastossa kökkimistä. Olisi pitänyt jättää ajattelematta. Ja mennä ulos muiden kanssa paistattelemaan.

Mä. Olen. Väsynyt.

Koko ajan. 

Enkä vaan väsynyt fyysisesti vaan myös muuten. Mä olen väsynyt laittamaan ruokaa. Väsynyt viikkaamaan pyykkiä. Väsynyt taistelemaan ulkovaatteista, läksyistä, hampaiden pesusta, telkkarin katsomisesta, huoneen siivoamisesta, lelujen keräämisestä ja kaikesta muusta mikä vielä järkyttävän määrän energiaa ja aikaa joka päivä. 

Me ollaan kaikki väsyneitä. 

Mä odotan epätoivoisesti tulevaa reissua vielä pimeämpään Suomeen. En niinkään siksi että siellä ei tarvitse kokata, pyykätä tai taistella. Vaan koska siellä mulla on ainakin joku/jotkut joiden kanssa kolmen viikona aikana jakaa nää hommat. Eikä haittaa vaikka oltais vielä lounasaikaan yöpuvuissa. Kun. Ollaan. Lomalla. Kaikki. Ja jos tää olis täydellinen maailma siellä olis lunta ja vain vähän pakkasta, mulla olis tän kurssin tehtävä valmiina ( deadline tammikuun alussa) eikä tarviis edes ajatella koulua ja kirjoitusurakkaa.

Nyt mä istun yliopistolla ja mun pitäis (TAAS) lukea. Ja mä melkein nukun. Onneksi löysin sentään kirjaston mukavimman tuolin johon hautautua. Oon lukenut kahden tunnin aikana kolme sivua...

Että voimia sinunkin viikkoon...