Liputan hurjasti kahden viime viikon puolesta! Pojat olivat kaksi viikkoa PUTKEEN päiväkodissa ilman sairastumisia! HURRAA!!! Dinakin puolitoista viikkoa. Tosin räkä lentää ja yöt menee itse kullakin yskien mutta hyvin ollaan kaikki jaksettu. Ehkä tämä vielä tästä.
Tällä viikolla pääsin (huom. PÄÄSIN) ekan kerran töihin. Mun oli melkein pakko päästä. Aika noloahan se on että mut on palkattu listoille enkä pysty ottamaan vastaan yhtään vuoroa kun on koko ajan jotain ja tämä päiväkoti-koulusta vienti-haku rumba on pitkälti mun käsissä. No tällä viikolla olin siis valmiina, vaatteet päällä jo klo 6.30 ja odottelin jännittyneenä josko puhelin soi. Alunperin mun oli tarkoitus tehdä sekä luokanope että myös päiväkoti/ilttis-sijaisuuksia, mutta koska täällä välimatkat on suhteellisen pitkiä ja aikaa matkustamiseen kuluu ihan luvattomasti, päädyin vain luokaope sijaisuuksiin. Tunteja ei tietty kerry kovinkaan paljon mutta ainakin ehdin hakea lapset kotiin ennen sulkemisaikaa.
Joka tapauksessa, puhelin siis soi ja oli kuin lähdössä suureen taisteluun...reppu pakattuna ja reittiopas puhelimeen ladattuna. Harjottelin koko matkan koululle että mitä sanoisin ja miten esittelen itseni jne. Viidesluokka Huddigenissa, eli matkaan meni suuntaan tunti. Ehdin kuitenkin ajoissa ja sain käteeni ohjeet opettajalta ja opastuksen luokkahuoneeseen.
Huh huh....Maantiedon erikoiskäsitteitä, Pohjoismaiden suurimmat kaupungit kartalla, englannin tasokoe ja smartboard sinne ja tänne. Neljä opetustuntia ja päälle välkkävalvonnat ja ruokailut. Olin aivan kuitti ja pökerryksissä kun pääsin takasin bussipysäkille.
MUTTA SELVISIN!
Kertaakaan ei tullut eteen tilannetta ettenkö olisi ymmärtänyt mitä joku oppilaista sanoo ( tätä pelkäsin ehkä eniten)
Kukaan ei karannut, loukkaantunut, saanut hirveitä hepuleita tai laittanut mua ihan 6-0 (tätäkin pelkäsin)
Mä osasin melkein kaikki maantiedon käsitteet ( piti kyllä pinnistellä aika tavalla että muistin mikä MALM on tai LONGITUD..) ja tästä olen erityisen ylpeä koska meikäläinen on opetellut nämä asiat vuonna kivi ja käpy suomeksi...
Oppilaat oli suurimmaksi osaksi vain äänekkäitä ja uteliaita mun suomalaisuudesta ja kyselivät paljon ( kukaan ei siis dissannut mun kielitaitoa tai ääntämistä, tätäkin vähän jännitin)
Tosi moni tuli välitunnilla kertomaan että niiden isovanhemmat tai joku sukulainen tulee Suomesta tai kyselivät muuten vaan kaikenlaista.
Viimeisen tunnin lopussa taululle ilmstyi sydän jossa luki "tack Hanna"...
Jälkeenpäin vaikka olo oli kuin nuutunut nauris ja ääni käheänä, tuli myös ihan voittaja-fiilis! Mä pärjäsin ja ennen kaikkea TYKKÄSIN opettaa taas pitkästä aikaa.
Nyt kun vilkuilen taas tuota seinäkalenteria, niin nämä ope-keikat jää tän vuoden puolella yhteen kertaan viikossa, niin hurjasti kaikkea sälää kalenteri on pullollaan. Mutta ehkä kevätlukukaudella pääsen tekemään vähän enemmän. Hyvää vastapainoa opiskelulle, pysyy perspektiivi kurssissa kun saa vähän nähdä mistä me oikeastaan jauhetaan siellä luennoilla.
Mutta jotta tää ei nyt vain menisi henkilökohtaiseksi jahkailuksi tässä parin viikon raportti jälkikasvusta:
Simon opettelee sanoja. Kiusaa meitä sanomalla yhtenä päivänä "juna" ja "nenä" ja seuraavana vaan hymyilee hilpeänä kun yritetään uudestaan. Öisin meillä on ollut viime aikoina todella hulinaa, kaikki kolme on välillä nukkunut meidän sängyssä. Eli kukaan ei siis ole nukkunut.
Amos odottaa lähestyviä syntymäpäiviä. Meillä on "vähäinen" haaste toteuttaa Amoksen lahjatoive. Toiveena on nimittäin oma OIKEA hissi. Ei junarataan kuuluva (yritettiin tätä) vaan OIKEA jonka voi yhdistää meidän keittiönseinälle jätettyihin kahteen hissinappulaan jotka ovat siis joskus kuuluneet ruokahissiin tai vastaavaan. Kiva. Help....
Pohditaan myös että pitäisikö järjestää jo lastenkutsut vai riittääkö vain lähisukulaiset...? Ja ketä kutsua jos pidetään kaverisynttärit? Amoksen ryhmässä on 26 lasta... Pahasti näyttää siltä että vietetään lastenkutsuja vasta 4-vuotis synttäreiden yhteydessä. Ehkä se ei haittaa, kun Amosta kuitenkin juhlitaan myös päiväkodissa. Laiska äiti...
Nyt jäi vielä vaikka mitä kertomatta, mutta sylissä istuu apulaissihteeri Simon ja kirjoittaminen on haasteellista..
Ensi kertaan siis...
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar